Missä on miljardeja näyttelijöitä, rajattomasti kohtauksia ja loputtomasti
erilaisia tapoja ilmaista ja kokea? Ikuinen Maailman Näytelmä

"Ja vuoden ajat menevät ympäri ja ympäri
Ja maalatut ponit kulkevat ylös ja alas
Olemme ajan karusellin vankeja
Emme voi palata, voimme vain katsoa taakse
Sinne mistä tulimme
Ja mennä ympäri ympäri ympäri
Ympyräleikissä"

 - Joni Mitchell, The Circle Game (Ympyräleikki)

Ikuisuus: aika syklinä

Mielen on vaikea käsittää ikuisuutta - ei alkua, ei loppua. Selitykset "miksi" ovat teoreettisia ja mykkiä, kun ei ole alkamispistettä. Jos katson ympyrää, pyörää, on mahdotonta löytää alkua tai loppua. Voiko tällainen mielikuva auttaa minua ymmärtämään ikuisuutta? Kun katson ympäröivää luontoa, näen kaikkialla päättymätöntä kiertokulkua, kuten kuun kasvaminen ja väheneminen; vuodenaikojen asteittainen vaihtelu; ajankulu kellotaulussa. Mikään luonnossa ei ole suoraviivaista. Miksi ihmisluonto olisi poikkeus?

Maailman Näytelmä on kertomus ihmissieluista - nousu ja lasku, voitto ja tappio, onnellisuus ja kärsimys, viisaus ja tietämättömyys, vapaus ja orjuus. Se on kertomus hyvän ja pahan voimien leikistä ja eri vaiheista, joita ihmissielut käyvät läpi viitenä eri aikakautena. Se on ihmisyyden tarina dramaattisella matkalla halki ikuisuuden syklin. Se on kaikkien aikojen hienoin tarina... Ja me kaikkihan rakastamme hyvää tarinaa!

Näytös 1 kulta-aika

Näytös 1 alkaa kultaisen ajan aamun sarastaessa. Jokainen yksilö ilmentää puhtauden, rauhan, onnellisuuden, rakkauden ja totuuden jumalaisuutta täydessä sisäisen harmonian tilassa. Heidän rakastavat tekonsa ja vuorovaikutuksensa toimivat yhteiskuntarakenteen johtoajatuksina. He ovat jumalaisia olentoja, joiden kunnioitus luontoa kohtaan saa luonnon tarjoamaan heille parhaat antimensa. Perhe-elämä on tyydyttävää, koska ihmissuhteet perustuvat keskinäiseen rehellisyyteen ja luottamukseen. Kaikkien asenne ja käyttäytyminen muita kohtaan on epäitsekästä. Sielun rehellisyys ilmenee luontaisena viisautena ja henkisenä kyvykkyytenä. Tämä on paratiisi.

Näytös 2 hopea-aika

Näytös Kaksi jatkuu iltapäiväkohtauksena, jolloin alas päin meneminen on niin loivaa, että näyttelijät, joiden määrä on huomattavasti lisääntynyt, eivät edes huomaa sitä. Vaikkakin he yhä säteilevät rauhaa ja rakkautta, vaikka luonto yhä häikäisee värikkyydellään ja kauneudellaan, alkuperäinen raikkaus, joka luonnehti aamua, on jäänyt taa. Näyttelijät kiinnittävät enemmän huomiota ulkoiseen muotoon ja toimintaan kuin sisäisiin tosiasioihin; aistien kokemukset jättävät jälkiä sieluun. Rehellisyys alkaa antaa tietä vaikutteille. Aineelliset resurssit jakautuvat laajemmalle vastaamaan kasvavaan tarpeeseen. Vaikka ei ole olemassa negatiivisuutta tai surua, ja kaikki hallitsevat edelleen elämisen jalon taidon, kaiken laatu on hiukan laskenut.

Näytös 3 kupariaika

Muutos Näytöksestä Kaksi Näytökseen Kolme, kun tulee ilta, on dramaattinen. Sitä leimaa massiivinen tietoisuuden muutos itseoivalluksesta itsensä unohtamiseen. Tämä todellisen henkisen olemuksen unohtaminen luo kaksinaisuutta näyttelijöiden mielissä. Ensimmäiset sisäisen ja ulkoisen ristiriidan häivähdykset alkavat ilmaantua näytelmään. Tämä pudotus sielutietoisuuden suloudesta kehotietoisuuden illuusioon tuo mukanaan määräysvallan menettämisen. Ihmisiä pakottaa voiman ja omistusten etsintä korvaamaan kasvavaa sisäistä tyhjyyttä. Etsiessään kadotettua totuutta ja valaistuneisuutta he erehtyvät luulemaan, että aineellisten asioiden kerääminen tuo turvallisuudentunnetta ja mielenrauhaa.

Näytös 4 rauta-aika

Näytöksessä Neljä maailman tila on täysi pimeys, illuusio ja epätoivo. Moraalisissa, eettisissä ja henkisissä arvoissa on tapahtunut äärimmäinen rappio. Ihmiset ovat moraalittomien tottumusten ja tapojen pauloissa. Laajalle levinnyt suru ja rauhattomuus ovat tulleet ihmiskokemusten normiksi. Maailma on jakautunut moniin ryhmiin, joista useat on yllytetty toisiaan vastaan valtataisteluissa, joita säätelevät itsekkyys ja oman edun tavoittelu. Ihmiskunnan perhe on murtumispisteessä. Kun yö hiljalleen etenee, väestö kasvaa räjähdysmäisesti, kunnes planeetan resurssit ovat äärirajoillaan.

Näytös 5 timanttiaika

Näytös Viisi koostuu vain yhdestä kohtauksesta, jossa Näytelmän Ohjaajasta tulee Päänäyttelijä. Hän ilmestyy hiljaa näyttämön yhteen nurkkaan ja alkaa paljastaa ihmiselämän tarinan luontaisia totuuksia; totuuden sielun kuolemattomuudesta ja sen todellisesta, ikuisesta suhteesta Jumalaan sekä todellisesta tiestä kohoamiseen ja täyttymykseen. Nämä totuuden sanat herättävät näyttelijöissä syviä muistoja kaukaisesta menneisyydestään; heräämisestään. Aamunkoitteessa he voivat jälleen tarkkailla elämän karusellia kokonaisuudessaan - jumalaisuudesta kaksinaisuuteen, kullasta rautaan - jokaisen sielun sulautuessa joka hetken ikuiseen rytmiin kunnes ympyrästä tulee täysi. Heidän sydämessään oleva rakkaus Jumalaan ja totuus olemuksessaan, näyttelijät tanssivat vähitellen pois näyttämöltä jakaen yhteisen näkemyksen tulevasta kultaisesta aamusta. Yön pimeys valkenee hitaasti uuden aamun sarastukseksi. Kun Näytöksen Viisi esirippu laskeutuu, se nousee jälleen osoittamaan Näytöksen Yksi alkua. Ihmisyys on käynyt läpi täyden ympyrän: vanha elämän matka on päättynyt; uusi maailma alkaa.

Tuntuuko tämän näytelmän käsikirjoitus yhtään tutulta? Oletko ikinä kokenut Déja vu:ta - tunnetta, että olet ollut täällä ennenkin? Mitä jos tarina on totta - että todella olet tullut tähän paikkaan ajassa jälleen kerran?